Bethard tarjoaa urheilua korkeilla kertoimilla!

2020-07-19

Vedonlyönti onnistuu esimerkiksi Bethard -pelisivustolla monella eri tavalla. Siellä ei kannata pelata vain kasinopelejä esimerkiksi hedelmäpelejä. Tarjolla on nimittäin korkeita kertoimia, joihin pääset nyt tässä tutustumaan. Niitä esitellään sivustolla kolmella eri tavalla. Ensimmäinen tapa liittyy Valioliigaan, toinen ATP-turnauksiin ja kolmas e-Urheiluun. Voit tehdä sivustolla vetoja myös monista muista kohteista, mutta nämä ovat nyt tässä pääosassa. E-Urheilu on noussut viime vuosina yhdeksi suosituimmaksi kohteeksi tehdä vetoja. Sekin varmasti kiihdytti sen suosiota, kun vielä vähän aikaan sitten moni urheilulaji oli tauolla. Silloin vedonlyöntisivustojen vetokohteiden määrä oli todella pieni, ainakin sellaisten lajien kohdalla, joita pelattiin jossakin fyysisessä paikassa yhdessä. E-lajeja ei tämä korona-aika haitannut, koska pelaajien ei tarvitse olla samassa tilassa. Nyt kuitenkin myös muita lajeja otellaan, joten niitäkin löytyy vetokohteista.

Valioliigan jännittävimmät ottelut ja korkeat kertoimet

Englannin Valioliiga on yksi seuratuimmista kohteista, joten siihen liittyviä vetojakin tehdään paljon. Kun vedoissa liikkuu paljon rahaa, sinä saat myös hyviä mahdollisuuksia suuriin vetovoittoihin. Kokeile esimerkiksi Bethardin lupaamia korkeita kertoimia. Ehkä sinulla on jokin aavistus, että jokin korkean kertoimen sisältämä kohde voisi olla hyvä vetokohde, vaikka se ei siltä kaikista tunnukaan siltä.

ATP-turnauksia eli tennistä sekä korkeita kertoimia

Tennis on myös yksi seuratuimmista lajeista, joten sekin näkyy sen vetojen suosiossa. ATP tarkoittaa tässä yhteydessä miesten ammattilaistennikseen liittyvää etujärjestöä. Voit toki tehdä vetoja myös liittyen naisten tennisotteluihin. Nyt kuitenkin ATP on otettu erikseen esille ja siinä on tarjolla korkeita kertoimia, joita kannattaa käyttää hyväksi. Esimerkiksi jo tänään käydään otteluita, joista voit lyödä vetoa. Niitä löytyy useampi, aseta vaikka niistä kaikista voittajaveto ja saat korkean voittokertoimen!

E-Urheilun jännittäviä vetokohteita korkeilla kertoimilla

E-urheilu on noussut fyysisten otteluiden rinnalle ihan varteenotettavaksi vetokohteeksi. Esimerkiksi Bethard -sivustolla voit lyödä vetoa moniin e-Urheiluun liittyvistä kohteista. Kohteena on moneen eri peliin liittyviä vetoja. Lyö vetoa nyt vaikka eri maihin liittyviin otteluihin. Tällä hetkellä näitä maiden mukaisia kohteita löytyy Kiinasta, Brasiliasta, Etelä-Koreasta, Espanjasta sekä monista muista maista. Jos pidät näiden pelien pelaamisesta etkä ole vielä tutustunut niihin liittyviin vetoihin, kannattaa nyt mennä Bethard -pelisivustolle tutustumaan niihin liittyviin vetoihin!

Bethardin korkeita kertoimia